Bistro-Tuote Jonni

 
Bistro-Tuote Oy

Bistro-Tuote Oy valmistaa ruoanvalmistus ja jakelu laitteistoja ammattikeittiöiden käyttöön. Yritys on perustettu 1970 luvulla ja sen ns ”päämaja” sijaitsee Rymättylässä jossa sijaitsee valmistus- sekä huoltolinjat . Myynti pisteet ovat Rymättylän tehtaallaja lisäksi myös Tampereella sekä Helsingissä.
Bistro-Tuote Oy:n kotisivuilta löytyy otsikon referenssit alta Bistro-Tuote Oy:n  tekemiä projekteja joihin kuuluu muun muassa Sokos Wiklundin Delin sekä ABC Auranlaakson keittiöt.
Pääsen työssäoppimisessa todennäköisesti sähköistämään näitä linjastolaitteita. 
Odotan työssäoppimisjaksolta paljon uusia asioita.
http://www.bistro-tuote.fi/fi/
Jonni Iivanainen


31.10.2014

Ensimmäiset kaksi viikkoa työharjoittelua on nyt takana. Tänä aikana olen päässyt kokoamaan rasvakeittimiä, peruna-asemia,lämpötunneleita sekä lasikkoja. Tänään laitoimme myös parkkipaikalle ulkovalot talven pimeitä aamuja varten. Ensi viikolla pääsen tekemään  ainakin muutaman lämpimän puffet-pöydän sekä parilloja. Tähän astisen harjoittelun olen viihtynyt hyvin työpaikallani

10.11.2014

Neljäs viikko alkoi huoltokeikalla Rantaruonankadun Naantalin Aurinkoiseen, joka sijaitsee siis Naantalin kylpylän läheisyydessä. Menimme Kimmon ( työssäoppimisenohjaajani) kanssa sinne ruokatunnin jälkeen asentamaan Diamondin kakkuvitriiniin toiset valot. Paikalle päästyämme totesimme että italiaanot eivät ole miettineet vitriininsä suunnitellua aivan loppuun asti, koska ainoat valot olivat kakkujen takana ja osoittivat suoraan asiakkaan silmiin. Tyhjensimme vitriinistä kakut, sekä niiden tasot pois. Putsasimme pinnat joihin kiinnitimme ledinauhat. Kun nauhat oli kiinnitetty kytkimme ne oman virtalähteen taakse. Virtalähde kytkettiin alkuperäisten valojen virtalähteen kanssa samoihin liittimiin jotta molemmat valot syttyvät kun laitteen laittaa päälle. Lopuksi kasasimme laitteen ja putsasimme kakkutasot sormenjäljistä ennen paikalleen laittoa pyyhkäisemällä ne sinolilla. Tämän jälkeen saimme "palkaksi" pullakahvit. Kuvia asennuksesta en muistanut ottaa, mutta sitä voi käydä ihailemassa kyseissä kahvilassa. Viime viikko meni kuin aiemmatkin, pääosin lämpötunneleita sekä peruna-asemia kooten. Yritän muistaa ottaa kuvia asennuksista joita olen tehnyt sekä eri laitteista joita olen päässyt kokoamaan, niin saatte vähän paremman kuvan työstä, jota olen työssäoppimiseni aikana tehnyt.

10.12.2014     Jonkun aikaa kulunut

Työharjoittelu on kulunut mukavasti ja töitä on riittänyt. Parin päivän ajan vaihtelin loisteputkia kaarihallista. Muuten aika on pääosin kulunut parillojen ja pufe vaunujen parissa.

16 kommenttia:

  1. Hyvä Jonni, kuvat olisivat ihan mukavia. Sekä lisätään hieman tempoa kirjottamiseen eli kirjoitetaan blogia ainakin muutaman kerran viikossa, sekä samalla luetaan toisten kirjoituksia.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni voisit kirjoittaa enemmän ja useammin. Voisit kertoa esimerkiksi työ_ö turvallisuudesta ja siitä että onko sinut otettu työ_ö yhteisöön mukaan. Myös asennuksista ja asennuskohteista olisi mukava kuulla enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet Joonas lukenut kirjoituksiani. Minut on otettu hyvin työ_ö yhteisöön mukaan . Yritän jatkossa kertoa paremmin tekemistäni asennustöistä. -Jonni

      Poista
  3. Onko työskentely ollut sellaista jota odotit ja onko työkaverit olleet mukavia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työskentely on ollut aikalailla sitä mitä odotin, työkaverini ovat todella mukavia ja välillä kahvihuoneen puolella lentää vähän rankempaakin vitsiä.

      Poista
  4. Onko työ ollut haasteellista?
    Vai oletko selvinnyt jo valmiiksi osaamillasi tiedoilla ja taidoilla ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Viljami työ on ollut välillä haastavaa kun ei ole tiennyt miten laitteiden kuuluisi toimia mutta muuten olen pärjänyt omilla tiedoilla ja taidoillani

      Poista
  5. Oletko oppinut jotain uutta? Ja jos olet, niin mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oppinut että liettuassakin on hesburgereita - Jonni

      Poista
  6. Pystykkö nää lisätä pari kuvvaa?

    VastaaPoista
  7. Mitä olet oppinut vai oletko oppinut mitään?

    VastaaPoista
  8. Moikka Jonni! Miltäs siellä on ns. maailma näyttänyt ja millaisia ovat työkaverisi ja ovatko he tyytyväisiä/motivoituneita työhönsä -mike

    VastaaPoista
  9. Terve luokkatoveri!

    Oletko oppinut mitään uutta olessasi työssäoppimassa, sekä onko aika kulunut siellä nopeasti ?

    -Narcis

    VastaaPoista
  10. työskenteletkö aina uusien laitteiden parissa vai korjaatteko myös vanhoja laitteita / asennuksia?

    voitko laittaa kuvia rasvakeittimen kokoamisesta?

    VastaaPoista